Palmutarhalla

Viikko "palmutarhalla" teki kyllä terää tylsään päähäni, mutta harmillista oli palattuvani huomata, jotta Uunolle liijan korkeiksi kasvaneita sontaläjiä ei kukkaa ollu viikon aikana tasotellu. Viiskasi kyllä alkaa keskittymään pääosin jo ihan muuhun, ku sontaläjien tasotteluun ja sonnan levittelyyn.

Jälkikasvulle tuli luvattua yks asija, ja se on se, jotta Berlizin parituhatta sanaa käsittävä Espanjan kurssi (tai vaihtoehtosesti opiskellaan muita aiheeseen liittyvää materiaalia vuoden ajan) käydään vuoden aikajaksolla lävitte. Tarkottaa kyllä käytännössä sitä, jotta kyseinen kieli on satavarmasti Uunolla jotenkin hallinnassa vuoden päästä. Tää lupaus on nyt kyllä pidettävä ehottomasti.

Palmutarhalla ei mikkään ollu muuttunnu (Onneksi!). Aurinko paisteli joka ikinen päivä ja lämpötila vuorokauven läppeensä oli 20-25 astetta parempi ku täällä tahvojen perslävessä.

Lukemisija

Miulla oli ottalohkojen liijallisen painon (joka suurelta osin koostuu siitä kellertävästä nesteestä) keventämiseksi mukana milenkiintone kirja (Mauri Sariola 1972: Kolmannen valtakunnan kuningatar). Kirjan mie luvin kättelyssä muutamassa päivässä lävihte. Kirjahan perustu tositapahtumiin ja kerto Aatun autonkuljettajan Erich Kempkan ja Aatun morsmaikan, Eva Braunin välisestä suhteesta keskittyen kuitenki enempi Eerikkiin.

Uunon on helppo ymmärtää kolkytä- ja nelkytälukujen tapahtumia, mutta vaikia jos ei sitte ihan mahoton niitä hyväksyvä.

Juoksuva

Vaikka olosuhteet palmutarhalla oli juoksemisseen ihanteelliset, hommasta ei siellä nyt tullu yhtään mittää. Molemmat takareidet on nyt niin kipijät, jotta viikon juoksentelu jäi viiteen lenkkiin, joista pisin oli vaivaset 40 minnuuttija. Takatullessa ku lentävässä venhossa joutu paikallan istumaa, viimonen tunti vejeltii kyllä naama rytyssä ja itku kurkussa ku niin riipo reisilöitä.

Venhossa takatullessa jouvuin seisoskelemaan reisijeni takija toisten tukkona Torreviejan T-paita päälläni. Siitä paijasta sitte joku venhossa istuva kanssamatkaaja intoutu kyselemmää Uunon juoksuista ja siitä sitte paikalle sattu myös mahottoman kova juoksumies Matti Vuorenmaa. Meinasin ekaks laittaa tähän "vanha juoksumies", mutta se ei ois veteraanijuoksijalle oikeutta tehnny. Seittemästäkymmenestä ikävuuvestaan huolimatta Matilta vielä juoksu luonnistaa ja mies on vielä tulta ja tappuraa. Siinä moni nuorukainen toiseksi jääpi. Kaikki kyllä vielä Matinki nimen muistaa, mutta sillon 60-70- luvuilla oli toisenlaine meininki ja Suomessa oli juoksutaso maaliman huippuluokkaa, vaikka johtoportaan tekemiset ei sitä aina tainnu olla? Kovasti terveyttä Matille edelleen! 

Nytte mie lähen sonnalle ja pienen voimailusessijon jälkee lähen vesisatteeseen kuivaamaan lahjasatulan omalla takalistollani.

Näkymä palmutarhalta.