Jos yhen vaivan saapi pikkusen talttumaan, tullee näillä vuosilla kaks tilalle. Semmosta se on. Pikkusen taas enempi ontuu Uunon elämä. Eilen toiselta lenkiltä piti kesken lenkin kävelemällä takasin kinkata. Tuo oikijan jalan penikka on nyt siinä kunnossa, jotta korvaushoijot on alotettava heti. Masentavaa oli lukija aiheesta juttuja, etenkin vaivan kestoon liittyviä. Omiakin kokemuksija tästäki vaivasta on, mutta en muista olisinko joutunut kokonaan vuosikausiksi juoksua tän takija jättämään? Muutaman viikonhan sitä jo tuli ilkamoituvaki noijen juoksujensa kanssa. No lystijä oli tuokin aika, vaikka tuo kunnon reeniaika jäi taas ihan nysäksi eli muutamaan viikkoon. Laittelin jo innoissani omat seuraavan kuukauven kisamahollisuuvet almanakkaani, mutta ne voipi olla taas utopijoita sieltä suuremmasta päästä, eli Uunon nestetäytteisestä ottalohkosta.

Nyt on jo senverta öitä nukuttu kiharaisen kotimatkan jälkeen, jotta uskallan muutaman lausahuksen asijasta kirjotella pelkäämättä järtteslaakin lyövän. Jos se nyt lyöpi, ni syy voipi olla ihan joku muu.

Lähtöyönä jäi unet ihan nirkosiksi ja ennätysaikasin hörpittiin yhen maissa yöllä kahvit ja suollettiin sontaa ja kateltiin Nipponin poikijen ytimien lohkomisija telkkarista tunnin verran. Sitte yriteltiin vielä syrjimistä hetekalla, mutta ei nukkumisesta silmät aukinaisina mittään tullu kummaltakaan, ja aamulenkit heiteltiin hyvissä ajoin. Mie käin viimesen kerran aallonmurtajan päässä.

Miklos oli lupautunnu meijät mörskältä hakemaan ja viemään Torreviejasta Alicanten kentälle ja sillee toimittiikin. Hyvästeltiin Miklos ja raijattiin romut sassiin SASsin sisäänheittäjien tiskille. Ollin kamppeijen pakkaus oli taas työläs homma noijen isojen voittosaavijen takija, mutta kaikki pelas hienosti. Meillähän oli taas varattuna TEE-SE-ITE -miehen halpalennot perinteitä kunnioittaen, ja nyt yriteltiin yhellä välilaskulla Oslon kautta Helsinkiin. Kysyin SASsin sisäänheittäjältä varmuudeksi, miten toimitaan Oslossa laukkujen kanssa eli meneevätkö suoraan seuraavalle lennolle, vai pittääkö meijän ne noukkija hihnalta ja hiissata ite johonki. Sisäänheittäjän vastaus oli pikkusen epävarman olonen ja kysyin uuvestaan samaa asiaa, ja nyt oli vastaus jämpti: Laukut pittää hihnalta käyvä noukkimassa. Tästä neuvosta tuli meille helvetinmoiset hässäkät Oslossa.

Alicanten turvatarkastuksessa ei mittään ihmeellistä ollu, ja myö oltii vielä aamusella virkeinä. Kone oli pikkusen muistaaakseni myöhässä, mutta sinneki myö päästii tunkeutummaa suht heleposti. Tilailtii sitte juomakärristä kahvit ja sikahintaset tuoremehut. Mie oottelin pitkään takasin vaihtorahoja, ja Olan kanssa manailtiin paluurahojen palautuksen vitkasteluva. Sitte meijän mielestä oli tarpeeksi aikaa kulunnu ja kysäsin, jotta missä vaihtorahat viipyy. Lentoemo sano, jotta hinta oli ok, eli mittään rahoja ei takasin heru. Kahvit sisälty palveluun eli pikkuselle, just nippa nappa huononäkösten nähtävälle tuoremehuputelille tuli hintaa 7 eur/kipale. Myö oltasiin kyllä heruteltu tuon verta sitä mehuva vaikka omista tissilöistä, jos hinta ois etukätteen tiijetty. Tappijomieliala valtasi mielet ja jonkunmoinen puna vääryyttä kärsineet naamat.

Sitte laskeuvuttii jo Osloon ja jaloteltiin muijen mukana kohti sitä laukkuhihnaa. Siinä männessä ohitettiin hienosti kyltti International Transfer, josta meijänki ois pitänny vilahtaa sisään ilman tuota Alicanten sisäänheittäjän ohjetta. Ooteltiin niin kauva ku hihnan peräsuolesta ei ennää laukkuja ulostautunnu yhtään. Mie kyselin jo pikkuse enne neuvova muutamalta kanssamatkaajalta, mut ne ei osannu niitä antaa, ja mie hyökkäsin sitte taas sassiin sinne SASsin neuvontatiskille. Siellä oli Uunolla hikiset paikat, ku ei meinannu löytyvä ennää lentopilettijä mistää. Roplasin viiteen kertaan kaikki ne taskut missä piletit piti olla, mut ei löytynny. Olin hätäpäissäni silpassu piletit rintataskuun, ja niitä ei housun- ja takintaskuja roplaamalla sieltä kyllä löyvä millään. Sit löyty vahingossa. Tiskillä sitte miulle pijettiin yksityiskurssi laukkujen siirtymisestä kansainvälisillä lennoilla, mutta omakohtaseen kokemukseenikin perustuen, homma ei aina kurssin ohjeistuksen mukkaan etene, vaa usein jotenki ihan muuten. Miun kysymykseeni: "Mitä Olan kanssa tehhää seuraavaksi" sain vastauksen, jotta ootta nyt vika paikassa, ja teijän pittää männä tullin kautta ulos ja sitte uuvestaan turvatarkastuksen läpi oikijalle puolelle pelikenttää.

Mie yhytin hihnalta Ollin ja hyökättii sitte ihan fiilispohjalla johonki tulliin. Siinä ekana tuli vastaan huumekoiran kanssa naisihmine, ja koira Uunon hikistä olemusta haistattelemaa. Mie sanoin virkailijalle, jotta meillä olis ongelmata ja oisko hänellä pikkusen aikaa. Sillä oli sen koiran kanssa joku kuriiri vissiin kiikarissa ja tajusin, jotta nyt se luulee, että mie sen aikaa ja huomijota koitan kiinnittää ihteeni mut sitte se vinkkasi meijät seuraavalle luukulle ja siellä sitte meijän ongelma selvitettii ja lippuja syynäiltii. Siitä kuitenki selvittii ilman isompija pukineijen poisottamisija tullin toiselle puolelle.

Sitte piti hyökätä taas turvatarkastukseen ja arvottiin mistä männään ku luukkuja näytti olevan joka seinällä ja miulla oli jo kaikki aivokapasitetti kokonaan käytetty. Taskut oli taas täynnä romuva ja metallilätkillä varustetut Jamekset jalassa. Sain survottuva suurimman osan tavaroista syöttökaukaloon ja tietsikan pois repustani niinku pittääki. Kello jäi vahingossa vielä kätteeni ja lähin yrittelemään kuolemanportista sissään Pietarin puolelle. No eihä se niillä jameksilla tietenkään nytkään onnistunnu vaan kellot ja sirrrat ja koko henkilökunta alko hirmusesti huutamaan. Kengät piti ottaa jaloista ja jalkapohjat hiveltiin hiusharjalla. Harjahivelyssä metallilätkijen kohilla sirrat soitti epämukavasti ja sitte ku päästii tuoho tyräritilän kohille taas alko soitto ja mekastus. Siitä se virkailija erityisesti intoili ja mie koitin tankata sille jotta vasta on ritilä asennettu ja operaatijo tehty ja se on nahkan sisällä ja sille mie en mittää maha. Sitte ne miutki viimein armahti ja pääsin keräilemmää kassaan hajallan olevija romujani ja pukeutummaa. Tennarit oli pitkin toisten laukkuja ja mie niitä haahuilin siinä itku kurkussa ja tappijomieliala päällä takasin itelleni. Ola myhäili ja katteli miun tössimisijä suupielet marnissa jo siellä Pietarin puolella kauvan olleena.   

Sitte mäntii ravitsemusliikkeeseen ja syötii sämpylät ja kahvit päälle. Se teki kutaa ja sitte oliki jo hyökkäiltävä Bluuvanin Helsingin konneeseen. Sehän oli ennää pikkupyrähys ja saavuttii perille suunnileen aikataulussa. Olalla oli kiire keritä Tikkurilaan junille ja miun kyyvillä ja tössimisillä tuumattiin, jotta on varmempi männä taksilla. Laukut saatii nyt ihan keulilla haltuun ja homma näytti mänevän hienosti. Sitte tulliin kamojen kanssa, Ola eeltä ja mie hittaampana perästä. Eikö ne pertskutti taas suuren huumekuriirin erottannu meistä kahesta erilleen ja Uuno taas tullin käsittelyyn. Ne kysy englanniksi mistä oon tulossa ja mie senverta väsyksissä ja aivolohkoisa oli vielä itelläki valittuna ulkomaankieli ni vastasin englanniksi, jotta Alicantesta Oslon kautta. No ne pyyteli miuta peremmälle tuvan puolelle ja kyseli passija ja mie niille sen annoin. Sitte räppäsi jo itellä suomen kieli päälle ja sanoin, jotta eiköhän myö pärjätä jo suomen kielellä. Sitte ne kyseli oonko yksinnää liikenteessä ja sanoin, jotta en ollu, vaan Olan kanssa. Jaa, että Olan, kenenkä Olan. Sanoin jotta Peuran Ollin, oltiin juoksureeneissä ja kisamatkalla epsanjassa. Kysyin sitte perrään, jotta ruvetaanko jo likasten kalsarijen levitykseen vai mitä tehhään. Aikaa miulla on aamuun saakka. Sitte niillä jo suupielet käänty hymmyyn ja ne jo näki jos ei ne passista sitte tunnistannu, jotta kääkkähän on täys Uuno. Ei se mikkään huumekuriiri taija olla tällä kertaa.

Olli oli taas oottamassa hymyssä suin ulko-oven eessä ja hyvästeltiin ja Olli mäni taksiin ja kerkisi Tikkurilaan junaan ja makuupaikalle. Mie vielä haahuilin ja etsiskelin kaukoparkin pysäkkijä. Myöhän tultiin nyt poikkeuksellisesti T1 terminaaliin ja pysäkkijä ei meinannu löytyvä, vaikka se fyysisesti on kyl samoilla paikoilla kun T2:ssa. Auton ku sain sitte lumihangesta kaivettuva, meinasin sen kertaalleen ajaa kuitenkin hyvin merkittyyn, rikkoutuneeseen kaivoon, mutta viime hetkellä näin merkin ja kannen ja liinat kiinne. Tyräritilään kävi kipijästi.

Porvoon jälkeen käin kuppilassa kahvilla ja siellä oli virkavalta samoilla asijoilla. Mie en uskaltannu ennää niijen pöytään ees vilkasta, ku ajattelin, jotta mittää lisäsetvimistä en nyt juuri pysty ennää kestämään täyvelleen romahtamatta.

Nyt mie lähen vaihtoehtoreeneihin, eli valjastan lintusatulan vuoden ekkaan satsiin. Kestääkö perälauvotus? Lunta on satannu yön aikana usijampi sentti...

                  

Yks vuoden kohokohista on taas ohi. Onhan elämässä muutakin kuin urheilu, mutta kertakaikkisen mukava on näitäkin hetkosija muistella niin kauvan kun mittään muistaa. Nää otokset on otettu Torreviejan puolimaratonin maalissa. Kuvat: Seppo Turunen.