Uunon housut ja polvet alko eilen iltapäivällä pikkuse vapisemmaa ja ei oikee tienny onko terve vai sairas. No kotona sitte selvisi, että ei tässä ihka terveijen papereita nyt taskussa pijellä. Rupesi koskemmaa vattaa senverta, jotta kuuven jälkee viskasi hetekalle ja vällyjen alle. Johan tässä muutaman päivän kerkisi jo olaki lähes elävijen kirjoissa.

No vällyjen alla sitte pitelin varoiksi vattasta kiinne, jotta ritälän lävitte ei pääse ohkasemmat suolen pätkät ulostautummaa enneaikojaan. Rouva Uuno keitti kipollisen teetä ja sen heittelin niijen parin pillerin sekkaa, jotka iltapäivän lomassa nakkelin suihini. Aattelin, jotta jos aamulla vielä vähänki vatkoittaa ni vettäyvyn oitis taistelutantereelta ihmislääkärin pakeille, jos elläinlääkärijä en kässiini saa.

Siinä oli sitte se eka "kahenlenkin" reenipäivä, elikkä perseelleen mäni taas hyvät suunnitelmat ja rätingit. Amullahan mie lenkin vetasin, mutta illalla en päässy lenkille ees ajatuksissani. Senverta ahisti koko ajan.

No tännää aamulla ei ollu tauvista muuta tietova ku muutama pahanhajune suhnu, jotka aamuaskareijen lomasa suhautin itekseen muita häirihtemättä.

Nytte nyksäin 30 minnuutin lenkinpätkänki -9 asteen pakkasessa ja tuulessa keskisykkeellä 145/6:05. Tähänmennessä rippeintä vauhtija ilman isompija yrittelelmättä. Se vattahomma tais kyllä olla mahatauvin poikasta, jota nytte on meijän kylällä liikkeellä. Ei välttämättä tuoho vetoketjun asennukseen liittynny milläänlailla. Semmoselta se ainaki tuntu itestä.

Huomenna sitte taas yrittelen sitä kahen lenkin reenipäivää, jos nykysin hyvin toiminut "tauvin meditointi" ei jotaki taas aikaseksi saa? 

"Ihmiset itellensä kaikkee rääsää koittaa haalija. Parempi ois vaan lenkkijä heittää ja hoitaa ommaa kaalija. Horsmakukkulalle ei niitä saa kuiteskaan mukkaan, eikä tästä rumpasta selvijä hengissä varmasti kukkaan". Lähde: Uunon Parhaat, 2011.