Ei männy lentovenneen ropeli solmuu, eikä sen airotkaa katkennu meno- eikä tulomatkallakkaa, vaikka enne lähtövä semmosija ounastelin. Oma ropeli solmiutu ja airot ja aivotoimintaki katkesi sen sijjaan kyllä eilen raskaan työpäivän jälkeen ku väsymys sai yliotteen ja piti käyvä oikeen urakalla hetekoimaan heti ku kotija kerkisi.

Tultii nimittäi kotija kolmen maissa torstaiaamuyöllä ja hetekalle pääs vasta hetkoseksi ummistamaa silmämunuvaiset vasta neljän jälkee, ku piti aamukokkouksee yritää yhytellä silmämunuvaiset ja muutki jäsenet lurpassa. Ilouutinen miulle oli, että kokkousta ei pijetä ollenkaan. Ni mie jatkoin kuitenki työpaikalla tuskasaa valvomistani koko päivän ja syöminen oli se viimene niitti, mitä ei ois pitänny tehä, mutta nälkäsen on huono olla syömää mänemättä. Hetekkahommijen välissä illalla heräsin tunniksi taas syömään ja uuvestaa nurin ja aamullaki oli herääminen vielä sitkeemmässä ku normaalisti mokomasta vaan viikon mittasesta yö- ja päiväjuoksusta.

Päiväjuoksuja tuli tehtyvä ennakkosuunnitelmaa enempi, ja sain pidennettyvä yhtäjaksosen juoksun jo vajaaseen kahteen tuntiin. Koko aika takareisi oli kyllä kipijä ja välillä kirrasi enempiki, mutta ei ainakaa pahemmaksi tullu. Kun siltä rupesi tuntumaa pistin ripijäksi reenikävelyksi. Muita löysempijä lompsimisija tuli ja lisäksi kymmenijä kilsoja, joita en kuitenkaa oo tuonne reeniosastoihi kirjaillu.

Yöjuoksuihiki osallistuin joka ikine ilta, ja polvet ja silmäluometki notkahteli omasta mielestä ajottain hyvinki kepijästi ja raskaasti parketilla ja pöyvän alla. Kaaraokepaariloissa olin lähinnä huojuvana puuna, mykkänä enkelikuorona tai ihan vaan epänormaalina Uunona, joka ei suutasa eikä päätäkkää siinä hommassa juurikaan auvo.

Pekkaki saatii vanhettummaa miehen ikkään ja Inkeri nuortummaa monella vuuvella. KITTOS KOVASTI MUKAVASTA SEURASTA!

Monet koto- ja ulkomaaneläjätki kohattii, mut erityisti jäi mieleen erityisen onnellinen mies, jolla ei huoli tästä päivästä eikä huomisesta näyttänny painavan pätkän vertaa. Se oli suunnilleen miun ikäne parikytä senttijä pitempi ja hoikahko täyspartane kaveri, joka talutteli aamulla enne kello seihtemää, ku mie aamulenkillä hiiviskelin, pikkusta koiraa toisella käjellä. Toisessa sillä oli reilun kaljatölkin kokone purnukka ja sisällä hernehijä tai sen tapasija. Kuulu jo kaukaa sen tulo, kun se hyppeli vähän päästä puolen metrin loikkija ilmaan ja huuteli: "Seik it, Muuv it". En tiije tarkottiko se vastaantulijoita, jotta niijen pitäsi jotaki "Vatkata ja liikutella", mutta sillä itellä oli kovasti lystijä.

Ei se juovukkaalta eikä huumeveikoltakkaa kyllä näyttänny, mut ilova sillä piisasi. Vaika mullaki tuo neste tuolla latvassa aina lainehtii, ei ikinä tuommosee nirvanaa oo kyllä päässy minkään litkunkaa voimalla. Katteellisena kattelin sen mänövä, ja takasin kun Maspalomasista tulin, sama homma jatku siellä toisella puolen kuivunutta jokiuomaa. Harmittaa vieläki, ku en kysynny, mikä oli sen onnen ja ilon sallaisuus. Pittää kyllä joskus kokkeilla ja hommata koira talutettavaksi ja imasta tölkki tyhjäksi oluvesta ja täytellä se hernehillä ja sitte huutelemmaa tuota värssyvä ilman muita kertosäkkeitä ja senverta vielä reenailla, jotta saapi nuo omat lumpijot hyppimiskuntoon.

Suuren sensuurin jäliltä jäi vielä joitaki maisemakuvija tuolta reisuulta, jotka laitan TÄHÄN omaksi ja muijenki ihmisten harmiksi.  

Eilen tuli illalla nirvanahommijen takija pakollinen lepo, mutta nyt illalla käin 50 min lenkin heittämässä ja erittäin positiivista oli, jotta vasurin takareisi ei tuntunnu juurikaan pahalta koko reissun aikana, vaikka keskisykkeitä oli 143 verran. Huomenna on tarkotus lähtijä Askon kanssa sinne Mikkelin toiseen talvijuoksusarjaan ja kiertää lenkki pelkästään läpi ilman aikatavotteita.