Eilen ku kopilla tuskailun jälkee kotija pääsin, heittäyvyin ihtijäni inhoten hetekalle ja nukahin melkee heti. Sitte heräsin pikkusta vaille yheksän nukkumaan ja jatkoin siitä aamuyölle saakka. Viijen jälkee heräsiin kauhijaan painajaiseen. Uunon tiimalasi näytti yli kuuttakymmentä ja olin silti saappaat jalassa työmaakopilla. Hijestä märkänä nostin itteni hetekalta ylös ja huomasin, jotta se oli vaan unta. Hitto, pitkästä aikaa tuntu, jotta elo oli kertakaikkisen kohillaan. Paremmalla mallilla se ei vois olla, ja henki vielä pihisee ja kellokaa ei juur viittä enempää oo.

Pakollisen päiväsessijon jälkeen tänää lähin kokeilemaan teräsmiehen jäykillä jaloilla juoksuva. Aurinko paisteli lähes pilvettömältä taivaalta ja suuntasin tennarit Kalalammen rannalle. Harmi ku ei tullu vilmiryhmä mukkaan ku oli niin komija keli ja ois saannu mukavija kuvia. Kymmenen minuutin jäykistelyn jälkee rauhalline hiippailu tuntu tosi mukavalta ja jäsenetki siitä notkistu.

Innolla oottelen taas seuraavaa, vajaan parin viikon päässä olevaa tarttija. Luulisin (ja äityliiniki luulee), jotta hyvät mahikset ois vielä juosta alle Joutsenon joutoajan, jos kelit ja kalossit kohille sattuu? Torreenki on jo lennot varattu, mutta mörskästä ei vielä oo tietova ja semmosessa ilmanalassa kämppää ei onneksi tarvihe murehtija. Siellä pärjäilee tonnikalapurkki taskussa ja suolasäkki selässä puistonpenkilläki tuon ajan, jos ei muuta majotusta löyvy. 

Mukavan juoksurupijaman päälle sihtailin sitte suihkuu itteni ja konin selkää siivousbisneksiin kuolevan Myllykosken kylän suunnille ja sieltä Kellomäkkeen ja edelleen Tetroit-cityyn. Kohta hetekalle ja aamulla taas sontalapijo nöyrästi kätttee ja tasane tappijomieliala päälle....hienot on fiilikset, kertakaikkijaan...