Kuuppa on lämmenny viime aikoijina reilusti ylikuumenemispisteen ylitte. Ei taho löytää motivaatijoo mihinkään järkihommaan ennää. Eikä siinä auta voltin tai kärrinpyöränkään heittäminen. Voltteja oon heitelly eloni aikana usijampijaki. Usijamman kerran 220 kipaletta aina sormille asti. Sillo on työkalut lentänny aika rivakasti käsistä ja mannailu ollu melkosta. Manailun ja työkalujen lentämisen puolesta oli samanlaiset fiilikset tännää iltapäivällä kun sain vielä lissää löylyvä ylikuumenneeseen latvalahooni.  

Aamulla en tännää lenkuroita heitelly muuvalle ku veskin pönttöön. Tuntu siltä, jotta ei ollu viilistä ja valinta lie ollut oikija. Kaheksan tunnin kirroilusessijosta ku kotija kerkisin, jatkeskelin sammaan malliin niin kauva ku sain tossut jalkaani ja lähin vetelemmää Lehtomäkijä ylös ja ales kolmen vartin verran. Siitäkkää ei mittää meinannu tulla, mut jatkoin sen hapokkaaseen loppuun asti. Tennarit olin suutuspäissäni vejelly taas kerran liijan tiukalle ja jo toisessa ylämäjessä alko puutummaa jalkaterät. En kuitenkaa ruvennu niitä nyörilöitä hölläilemmää, vaan vetelin ajan täytee pikkuse sinisemmillä jalkaterillä. Se on kyllä miulle hyvä lääke tuoho äärettömmään kenkutukseen, jota oon viime päivät potennu. Enkä usko, jotta se peruskenkutus sieltä mihinkään helpottaa.

Sitte pistän tähän pikkusen ihtijäni ilahuttammaan viijenneks nuorimman poikani kuvan tuolta ratsastustalleilta jostakin viimevuostuhannen loppupuolelta. Ei oo Tero tullu issäänsä. Mie yhen kerran serkkulikkani kanssa koitin hypätä kannon nokasta elävän heposen selkään niinku lännen malliin ja kiepsahin elukan vattan alle. Polle siitä intoutu potkiskelemmaa siihen malliin, jotta Uunoselta siellä vatan alla meinasi henki lähtijä. Sen koomin en oo pollen selkää yritelly.