Tötteröö ei Uunolta tääkää päivä kyl männy. Sanosin, jotta kokonaissaldo jäi miinuksen puolelle. Aamulla hyökkäsin sinne laporatoorijoon verta antelemmaa muutaman putkilon. Siinä ei isommi mittää käynny. Lääkintähenkilökunta otti miut ajallaan sissään ja ulostauvuin neljässä minnuutissa alakerran ulko-ovelle. Ripijää ja esimerkillistä toimintaa mollemin puolin.

Sitte oli toinen kylille ajelu vuorossa klo 13.20. Siinä meinasi lähtijä viimoset hiukset kokonaa Uunon kitalajesta. Mie kiivaasti karahutin kylille kopukalla ja syöksyin jo toista kertaa tuonne lääkäriltä haisevaan huoneistoon. Yritin tunkija kela korttija ilmottautumiskonneen sisuksiin, ei hyväksynny. Sitte laittelin lompsan kaikki kortit vouronperrään konneeseen, mut ei perkele toiminnu. Viimosena vetasin korttipakasta pata-ässän ja sitäki kokkeilin ei tullu mittää. Sitte avustavahenkilökunta jo puuttu miun tuskailuun mukkaan ja kyseli, jotta monelta siulla se aika on? Mie sanoin, että 13.20 ja aikaa ei oo ennää ku muutama minnuutti, ja pitäs saaha ihtesä ilmotettuva ihmislääkärille paikallaolijaksi. Avustavahenkilökunta vilkasi kellova ja sano, jotta vilkaseppa kellova. Mie vilkasin ja totesin, jotta oon tuntija liijan aikasin konneen kimpussa.

Siinä vaiheessa mie vetasin niskaan punasen värivalon päälle ja tappijomieliala alko painaa pahasti ottasuonta ja se alko tykyttää. Kutistin ihteni pingispallon kokoseksi ja hyppäsin ommaan työpomppani taskuun. Pompan kansa hajettiin sitte ääneti ja hissukseen hanskat ja oranssi karvareuhka ja hiivin pompan taskussa hiljaa ulko-ovelle ja siitä edelleen kopukalle...Korpesi ja pahemmankerran. Töihi ei takasi kannattannu kyliltä aijaa ja hermokaa ei parhaassa työvirreessä ennää ollu. Päivä oli pilalla ja masensi kovasti. Käin kohvilla, ja sain ihteni sitte koottuva uuteen rynnistykseen.

Jo siellä miunki kortit sitte rupes toimimaa ku oikijassa ajassa sinne yrittelin. Homma mäni muutenki ihan käsikirjan mukkaan. Mie vetasin housut nilkkoihin ja siinä "leppi kerpussa" seisoskelin tovin ja alkutijaknoosi saatii aikaseksi ja molemmat oli yksmielisijä tijaknoosista. Tyritty on ilmiselvästi elämän jossaki vaiheessa. Homma sitte sovittii varmistettavaksi ultraäänitestillä ens tiistaina. Samana päivänä miulla on sen hoitohenkilökunnan haastattelu, jossa sitä työkykyvä ja -haluva arvijoijaa, ja sitte on vielä joku soitteluaika jollonki, en muista ennää millo, mutta kaipa ne soittelee, jos asijaa on? 

Kotija ku taas sain ihteni hilattauva raskaan pävän jälkeen, hetkosen täytin vattaani ja lähin 7k:n PK- lenkille. Kylmätila oli jo taas -16°C ja toppahousut oli ainuvat saatavillaolevat vehkeet, ku eiliset rättisulkeiset oli muijen sulkeisten takija keskeytynny ja talvirikkoot vielä kosteina. Tämmöstä tää on entisen huippuikäkausiurheilijan "normaali" elämä...